Skip to Main Content

TUNICRIS-opas: Rinnakkaistallentaminen

Tampereen yliopisto edellyttää rinnakkaistallentamista

Tampereen korkeakouluyhteisön avoimen tieteen linjauksen mukaisesti kaikki tieteelliset julkaisut rinnakkaistallennetaan aina, kun kustantaja sen sallii. Yleisimmin sallittu versio rinnakkaistallentamiseen on tekijän viimeinen vertaisarvioitu versio artikkelista ennen kustantajan taittoa. Tätä versiota kutsutaan esimerkiksi nimillä post print, final draft tai accepted manuscript.

Tieteellisten vertaisarvioitujen julkaisujen avoin saatavuus vaikuttaa yliopistojen rahoitukseen rahoitusmallissa olevan lisäkertoimen kautta. Avoimen tieteen ja tutkimuksen seurantamallissa seurataan avointa julkaisemista osana korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten tieteen avoimuutta. Seurannan tuloksia käytetään Opetus- ja kulttuuriministeriön ja yliopistojen välisissä neuvotteluissa. Rinnakkaistallentamisella voidaan lisätä avointen julkaisujen määrää ja parantaa yliopiston tulosta näillä edellä kuvatuilla mittareilla.

Rinnakkaistallennetut julkaisut löytyvät yliopiston julkaisuarkistosta Treposta, jonne ne siirtyvät suoraan TUNICRISin kautta.

Rinnakkaistallentamisen kautta artikkelisi saa pysyvän verkko-osoitteen (URN), jolla voit viitata rinnakkaistallenteeseen.

Lisätietoja Tampereen korkeakouluyhteisön avoimen tieteen linjauksesta ja palveluista löytyy Avoimen julkaisemisen oppaasta.

Tarkista onko julkaisusi rinnakkaistallennettu

  1. Mene "Research outputs"-välilehdelle.
  2. Klikkaa hakulaatikon alla olevaa suodatin-kuvaketta.
  3. Valitse listasta "Self-archived publication"
  4. Valitse haluamasi vaihtoehdot
    • Self-archived publication: Yes = Julkaisu on rinnakkaistallennettu, tiedosto on tarkistettu ja se näkyy julkisessa portaalissa.
    • Self-archived publication: No = Julkaisua ei ole rinnakkaistallennettu (tai rinnakkaistallennus on tehty vastikään, eikä kirjasto ole ehtinyt tarkistaa sitä).
    • Checking self-archiving policy = Julkaisun on rinnakkaistallennettu, mutta kustantajan rinnakkaistallennusehdot eivät ole selvät ja kirjasto yrittää selvittää niitä. Tiedosto ei näy julkisessa portaalissa.
  5. Järjestelmä suodattaa julkaisusi valintojen perusteella.

Creative Commons

Tampereen yliopiston kirjasto rinnakkaistallentaa automaattisesti kaikki artikkelit, jotka on julkaistu Creative Commons -lisenssillä.

Lue lisää Creative Commons -lisensseistä:

Julkaisulupa

Lähettäessäsi julkaisusi kirjastolle rinnakkaistallennettavaksi tai julkaistavaksi yliopiston julkaisuarkistossa, hyväksyt nämä alla olevassa dokumentissa olevat julkaisutyyppiäsi koskevat ehdot:

Ohjevideo rinnakkaistallentamiseen

Miten voin rinnakkaistallentaa?

Voit rinnakkaistallentaa artikkelisi kolmella vaihtoehtoisella tavalla:

  1. TUNICRIS-järjestelmä lähettää automaattisen muistutusviestin aina kun sinut on lisätty julkaisuun. Voit rinnakkaistallentaa artikkelisi TUNICRISin tallennuslomakkeella. Jos tallennat julkaisun itse, rinnakkaistallennus kannattaa tehdä tallennuksen yhteydessä.
  2. Mikäli rinnakkaistallentaminen on sallittua, mutta artikkelia ei ole vielä rinnakkaistallennettu, kirjasto lähettää sinulle sähköpostitse pyynnön toimittaa artikkeli rinnakkaistallennettavaksi. Voit lähettää artikkelisi helposti viestiimme vastaamalla.
  3. Voit myös ehdottaa artikkeliasi rinnakkaistallennettavaksi lähettämällä artikkelisi rinnakkaistallennettavan version osoitteeseen oa@tuni.fi.

Rinnakkaistallentaminen TUNICRISin tallennuslomakkeella

  1. Lisää julkaisun tiedot TUNICRISiin tai avaa valmiiksi tallennettu tietue
  2. Lue julkaisulupa. Lisäämällä tiedoston ilmoitat lukeneesi, ymmärtäneesi ja hyväksyneesi ehdot ja annat luvan julkaista tiedoston.
  3. Paina Add electronic version (file, DOI or link)... ja valitse Upload an electronic version ja lisää PDF-tiedosto. Käytä sopivaa tiedostonimeä, esimerkiksi artikkelin otsikon ensimmäisiä sanoja.
  4. Valitse artikkelin versio:
    • Submitted manuscript (pre-print) = Versio jota ei ole vertaisarvioitu.
    • Accepted author manuscript (post-print) = Versio joka on vertaisarviotu, mutta jota kustantaja ei ole vielä muotoillut. Viimeinen versio jonka tekijä lähettää kustantajalle. Kustantajat sallivat yleisimmin post-print-version rinnakkaistallentamisen. 
    • Final published version (Publisher’s version) = Artikkelin lopullinen versio, joka on julkaistu lehdessä ja joka on kustantajan taittama. Kustantajan lopullista versiota ei yleensä saa rinnakkaistallentaa, mutta jotkut lehdet ja kustantajat sallivat senkin.
  5. Valitse tiedoston avoimuus:
    • Valitse tähän aina Closed = Ei avoin. Ainoastaan artikkelin tekijät ja TUNICRIS-ylläpitäjät näkevät tiedoston sisäisessä käyttöliittymässä. Kirjasto tarkistaa julkaisun rinnakkaistallennusluvan ja muuttaa avoimuustiedon oikeaksi.
  6. (Vapaaehtoinen) Jos tiedät että lisäämäsi artikkeli on julkaistu Creative Commons -lisenssillä, voit valita oikean lisenssin kohdasta License to document. Lisäksi, jos tiedät että kustantaja haluaa tiedoston yhteydessä käytettävän tietynlaista tekijänoikeustekstiä, voit lisätä sen kohtaan Rights statement.

Kirjasto tarkistaa ja tarvittaessa lisää kaikki lisenssit ja tekijänoikeustekstit ennen kuin tiedosto tulee näkyville julkisessa portaalissa.

Kun olet valmis, valitse Create ja paina lopuksi Save.

Logo

Email: library@tuni.fi
P. 0294 520 900

Kirjaston kotisivut | Library homepage
Andor

Palaute | Feedback